Kaksossynnytys

”No mä en ainakaan suostuis synnyttämään kahta alakautta!”

”Kannattaa vaatia sektio.”

”Huhhuh, jo yhden synnyttäminen oli kauheeta, miten sit kahden…”

”Pelottaako sua synnytys?”

 

Synnytys. Tuo vavisuttava mutta niin luonnollinen asia. Kaksossynnytys. Tuo tuplasti vavisuttava, ahdistava, kiehtova ja yhtä lailla luonnollinen asia.

Noin puolet kaksosista syntyy sektiolla ja noin puolet täysillä viikoilla (täysiksi viikoiksi lasketaan 37 raskausviikkoa). Seuraavaksi eniten syntyy viikoilla 32-36+6. Minun lapseni syntyivät viikoilla 39+2, viisi päivää virallisesta lasketusta ajasta (täysiaikainen raskaus on 40 raskausviikkoa). Suomessa monisikiösynnytyksessä pyritään ensisijaisesti alatiesynnytykseen, kuten yksösraskaudessakin, mikäli kaikki on kunnossa. Vain kaikki kolmoset, neloset ja mono-mono kaksoset (jakavat yhteisen istukan, vesipussin ja suonikalvon kohdussa) sektioidaan aina.

Raskausvaivani ja normaali elämä täyttivät päiväni pitkälle, ennen kuin heräsin asiaan synnytys. Toki monikkoperhevalmennuksessa asiasta puhuttiin, mutta se ei vielä silloin konkretisoitunut ollenkaan päässäni.

Pyrin hallitsemaan tätä pelottavaa(kin) asiaa tiedolla. Opiskelin itse kaikki synnytykseen liittyvät asiat HUSin Naistalon sivuilta ja puhuin niistä mieheni kanssa. Tein listoja omista ja lasten sairaalakasseista, järjestelin paikkoja ja kirjasin kätilölle toiveeni synnytykseen liittyvistä yksityiskohdista kuten kivunlievityksistä. Varsinaista synnytysvalmennusta ei Suomessa enää automaattisesti järjestetä. Se pitäisi ehdottamasti tuoda takaisin neuvolahoidon piiriin. Kätilöliitto harmittelee kun synnyttäjät eivät ole tarpeeksi valmistuneita synnytykseen. Minustakin tuntui oudolta, että niin iso asia oli jätetty lähes täysin äidin omille harteille.

Muistutin kuitenkin itseäni koko ajan, että tämä on asia, joka ei ole minun hallittavissa kuin osittain, vaikka tankkaisin kuinka paljon tietoa, harjoittelisen hengitystä ja kirjaisin toiveitani. Ajattelin, että voisin vain pyrkiä tekemään parhimpani.

Kaikki vuonna 2017 syntyneet lapset ovat saaneet Suomi 100 -villasukat sairaalasta lahjaksi. Kuva: siljamarjatta

Raskauteni kesti yllättäen paljon pidempään kuin olin antanut itseni ymmärtää. Tuskallinen olo sai toivomaan synnytyksen alkua viimeisen kuukauden aikana useasti ja piti teroittaa itseä niinä hetkinä, että kaikki viikot lapsille kohdussa olivat tärkeitä. Naistenklinikan henkilökunta ei myöskään suhtautunut asiaan kovin intohimoisesti ja odotin ja odotin kunnes jollain ultrakäynnillä lääkäri vihdoin totesi, että pian on sovittava synnytyksen käynnistyspäivä kun ei mitään näytä tapahtuvan. Samalla minut siirettiin Kätilöopiston hoitoon.

Käynnistyspäivä sovittiin 6 päivää ennen laskettua aikaa ja se oli maanantai. Kovasti toivoin, että synnytys lähtisi luonnollisesti käyntiin ennen sitä ja niin se lähtikin. Sovittua maanantaita edeltävänä lauantai aamuna alkoi lapsivettä tihkua. Kun olin soittanut sairaalaan söimme miehen kanssa aamiaisen rauhassa kotona, kävin suihkussa ja pakkasimme tavarat taksiin. Kätilöopistolle päästyäni oli selvää, että jäisin osastolle.

Kaikki alkoi siis rauhallisesti, ei draamaa, ei suuria kipuja. Valitettavasti synnytys ei kuitenkaan edistynyt tarpeeksi ja oli aloitettava käynnistys toimenpiteet seuraavana päivänä. Toimenpiteiksi lääkäri valitsi lääkitysen ja kalvojen puhkaisun.

Sunnuntai iltana kävelin synnytyssaliin vielä kohtuulisen täyspäisenä, vaikka kivuliaana ja minut laitettiin oksitosiini tippaan, jonka tarkoitus oli saada kohtu supistelemaan tarpeeksi voimakkaasti. Tippakierrokset (yksi kierros kesti 6h, jonka aikana lääkeannosta lisättiin tietyin väliajoin, välissä 6h taukoa ja kaikki uudestaan) olivat raastavia, eivätkä nekään tarpeeksi edistäneet asiaa. Kohtu oli luultavasti venynyt niin äärimmilleen kahdesta lapsesta, että se ei jaksanut supistaa.

Lopulta maanantai päivällä tehtiin kiireellinen sektio. Kaikki meni leikkauksessa hyvin. Minun sekä mieheni itkiessä syntyi kaksi tervettä lasta kahden minuutin välein. Myöhemmin laskin ajan sairaalaan sisäänkirjautumisesta lasten syntymään, se oli hieman yli 52 tuntia.

Synnytys oli pettymys ja hyvin kivulias. Synnytyssalissa en saanut riittävää kivunlievitystä, vaikka olin toiveeni erikseen kirjannut. Miehelleni puhuttiin huonosti englantia ja minun piti tulkata kivuissani, että hän ymmärsi missä milloinkin mennään. Jäin melkolailla ilman kätilön tukea ja kannustusta vaikka olin ensisynnyttäjä ja kyseessä monikkosynnytys.

Kovasti toivomani alatiesynnytys ei toteutunut vaan jouduin sektioon. Sektioon liittyvät riskit ovat suuremmat ja palautuminen ongelmallisempaa. Leikkaus on todella iso. Se ei tuntunut yhtään houkuttelevalta vaihtoehdolta kun oli tulossa hoidettavia tuplana. Alatiesynnytykseen liittyy tietenkin omat riskinsä, mutta repeytyneenäkin palautuminen on yleensä nopeampaa kun sektiosta.

Helmikuinen näkymä Kätilöopiston osasto 36:n ruokasalista muutama päivä lasteni syntymän jälkeen. Kuva: siljamarjatta

Mieheni antaessa lapsillemme ensimmäistä ihokontaktia, minä makasin heräämössä kun hoitajat yrittivät saada kohtuani supistumaan takaisin painelemalla sitä kipeästi. En saanut vauvojani heräämöön, sillä se oli täynnä leikkauspotilaita, joista osalta oli leikattu syöpä. Ja näin historia toistaa itseään, sillä oma äitini joutui keisarileikkuksesta, jolla minä synnyin, suoraan rintasyöpäleikkaukseen, eikä myöskään saanut lastaan heti syliinsä. Minä pääsin äitini syliin vasta vuorokauden päästä, mutta onneksi omat lapseni kuitenkin sain noin viitisen tuntia synnytyksen jälkeen rinnalleni.

Ilta meni lääkehöyryissä ja imetyksen harjoittelussa. Nukahdin yöllä molemmat lapset kainaloihini kaivautuneena. Kätilö ei raaskinut herättää meitä kun näytimme niin tyytyväisiltä. Seuraavana aamuna alkoi todellinen vauva-aika ja synnytyksestä toipuminen, kun kätilöt pakottivat ylös sängystä.

Noin 7 kuukautta myöhemmin olin valmis käsittelemään synnytystä. Siihen liittyvää pettymystä ja asioita, jotka olivat jääneet vaivaamaan. Palasin Kättärille synnytyksen purku keskusteluun. Kätilö totesi, että kivunlievityksessä oli tehty selkeä virhe. Lisäksi annoin palautetta tuen ja kommunikaation puutteesta. Voihan olla, että aikaisempi kuin leikkauksessa annettu epiduraali kivunlievityksenä, olisi saattanut viedä synnytystä toiseen suuntaan.  Niin tai näin, jossittelut sikseen. Kun aikaa on nyt kulunut, olen asian kanssa sinut. Minulle syntyi riskiraskaudesta kaksi tervettä lasta. Sektioarpi ei koskaan kehostani kokonaan katoa, eikä sen tarvitsekaan. Se muistuttaa minua isoimmasta maailmaani ravistelleesta asiasta.

 

Lähteet:

Helsingin Monikkoperhevalmennus

Yle Uutiset:

Vauva tulossa, mutta valmistautuminen puuttuu – moni synnyttäjä jättää kokemuksen kätilöiden käsiin

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s